Kesäihottuma
Inha itikkariesa
Jo ensimmäisinä lämpiminä kevätiltoina voit huomata mäkärääkin pienenpien lentelevien kiusankappaleiden parveilevan kimpussasi esim. kasvimaalla touhutessa. Nämä polttiaiset viihtyvät tuulettomilla mailla, ja hevosia ne purevat säälimättä. Pahimpia aikoja ovat lämpimät, kostat auringonlaskut ja –nousut.
Kaikki hevoset joutuvat polttiaisten puremien kohteeksi. Toiset hevoset vain ravistelevat harjojaan, mutta toiset saavat itikoista suorastaan yliherkkyysoireita. Jatkuva, tuskallinen kutina saa hevosen hankaamaan ihonsa rikki, ja rikkoutunut iho puolestaan voi aiheuttaa tulehdusoireita. Kesäihottumasta kärsivät monet kylmäveriset hevosrodut, ja erityisen alttiita sille tuntuvat olevan Islannissa syntyneet, muualle tuodut hevoset. Islannissa kesäihottumaa ei esiinny (kuten ilmeisesti ei näitä polttiaisiakaan,) mutta tauti puhkeaa MannerEurooppaan muuton jälkeen, joskus vasta toisena tai kolmantena laidunkautena.
Tupasvillan asukeista kolme sairastaa kesäihottumaa, mutta huolellisella hoidolla vaiva on viime aikoina ollut vähäisempää. Villa Loimi–puodissa on myynnissä useita meillä toimivaksi havaittuja tuotteita.
Pehmeä iho ja pellava
Tupasvillassa on havaittu hyväksi aloittaa hevosen ihon hoito jo hyvissä ajoin ennen laidunkautta. Jopa ruokavaliolla tuntuu olevan merkitystä. Kaura ei sovi kaikille ihottumahevosille, joten kannattaa kokeilla eri rehuvaihtoehtoja. Pellavarouhe on hyvää, energiapitoista ja iholle ystävällistä syötävää. Sitä popsimalla Tupasvillan herkkänahat jo paranivat huomattavasti.
MSM
Hyviä tuloksia saimme myös MSM-ravintolisästä. Annamme sitä ihottumahevosille läpi vuoden pienenpieniä määriä, ja kesän lähetessä nostamme annostusta. Pahimpaan polttiaisaikaan jauhetta annetaan 4-5 mitallista vuorokaudessa.
Puhtaus ennen kaikkea
Kuiva iho ja hikikarsta lisäävät ihottumaoireita, kun taas pehmeä ja puhdas nahka kestää paremmin puremia. Polttiaisaikaan eli noin huhti-lokakuun ajan pesemme hikiseksi ratsastetut ihottumahevoset huolellisesti. Kun on hyvä pesupaikka ja sopivan haaleaa vettä, hevonen alkaa yhdistää helpottavan olon pesutilanteeseen eikä enää pelkää toimitusta. Letkuun liitettävä autonpesuharja on kätevä hevosenkin pesuun. Pesuainetta käytetään vain tarvittaessa, kun iholle on kertynyt paljon kuraa, hikeä ja karstaa. Vähän vaahtoava tervasaippua on hyvä, luonnollinen ja edullinen pesuaine.
Pikiöljyn taikaa
Tupasvillan ihottumahevosten omistajat tunnistaa kesäaikaan mustista kynnenalusista ja hienosta tervapastillin tuoksusta… ja heidän hevosensa tyytyväisestä ilmeestä itikoiden keskellä. Pikiöljy todellakin karkottaa verta imeviä hyönteisiä, jopa paarmoja. Paarmoja karkottava vaikutus kestää noin 1½-2 tuntia, eli mukavan maastoretken ajan, joten pikiöljykäsittely tekee paarma-aikaan hyvää muillekin kuin ihottumahevosille. Öljy laimennetaan 1:1 tavallisella rypsiöljyllä ja hierotaan kunnolla pesun jälkeen harjan tyveen, silmien alle, häntään ja vatsan alustaan; minne nyt polttiaiset tuntuvat hyökkäilevän. Jos iho on rikkoutunut, pikiöljyn alle kannattaa levittää pehmentävää ja kipua lievittävää MSM Natural cream– voidetta, joka imeytyy hyvin.
Loimitus
Kunnollinen ihottumaloimi ja –huppu ovat ehdoton hankinta kesäihottumahevoselle. Tuulisilla ilmoilla on kuitenkin hyvä antaa hevosen olla ilman loimea, jotta auringon ultraviolettisäteet saavat ihon tuottamaan D-vitamiinia. Mahtaa myös tuntua mukavalta, kun tuuli saa välillä hulmuttaa harjaa. Loimen tarpeellisuutta voi muutenkin seurailla, mutta jos hevonen on ilman valvontaa useita tunteja laitumella, on parempi loimittaa varmuuden vuoksi. Yleensä ihottumahevonen antaa mielellään loimittaa itsensä. Vaikka päähuppu voi vaikuttaa ulkopuolisen silmään ahdistavalta ”pyövelinaamiolta”, itikoiden kiusaama hevonen suorastaan ujuttaa itse päänsä huppuun saadakseen helpotusta.
Sisällä vai ulkona?
Toiset hevosenomistajat pitävät erityisen tärkeänä hämärää sisätilaa, minne polttiaiset eivät pääse. Sisällä on kuitenkin tylsä seisoskella koko kaunis kesä. Pimeä pihatto, josta hevonen pääsee pujahtamaan halutessaan itse ulos, on hyvä vaihtoehto. Toiset ovat sitä mieltä, että puuton laidun ja hyvä loimitus ovat sisätiloja parempi konsti. Näin hevonen ei tule hanganneeksi itseään mihinkään, pysyy liikkeellä ja saa virikkeitä. Hevosen käytöstä ja ihon kuntoa seurailemalla voi päätellä, stressaantuuko se enemmän itikoista vai niiden vuoksi tehdyistä varotoimista. Kokeilemalla löytää omalle hevoselleen sopivan ratkaisun.