Glói frá Lágafelli
[ gloui ] (suom. hohtava)
Ruuna
Syntynyt: 1995 Islannissa
Rotu: Islanninhevonen
Väri: rautias, liinaharja, tähti ja piirron aihe
Omistaja: Tupasvillla
Viisikäyntinen
Isä: Logi frá Lágafelli
Emä: Yrpa frá Lágafelli
Glói ón kookas, ihmisrakas nallekarhu, joka ei koskaan saa kyllikseen halailusta ja rapsutuksista (kunhan et koske sen korviin!) Ruuna kokeilee mielellään, onko ihminen tosiaan se, joka päättää minne mennään. Jos ei ratsastaja ole napakka, Glói saattaa ryhtyä tekemään omia ratkaisujaan, jotka eivät aina ole ihan viisaita. Hölmöilyt ovat huomattavasti vähentyneet Ryhäsen Tiinan onnistuneen treenikevään jälkeen – veimme ”Tiinan pöpilään” sätkyilevän vippapään ja saimme takaisin kelpo hevosen!
Glói ei juurikaan kärsi kesäihottumasta enää nykyisin, kun oikeat hoitokonstit löydettiin. Silmien alla karvapeite hiukan ohenee kesäisin, mutta harja, häntä ja mahanalus ovat aivan kunnossa.
Glói hölköttää vähän laiskanlaista, passitahtista tölttiä, jos kukaan ei muuta pyydä. Ravi ja laukka muistuttavat ison hevosen liikkeitä, ja käynti kerää pikkukisoissa ropisten pisteitä. Glóissa taitaa olla vähän enemmän hevosta kuin alunperin arvasimmekaan!

